Kangastaitokset, harsositeet, laastarit ja muut tarvikkeet haavanhoitoon

Haavanhoidon tuoteryhmästä löytyvät tarvikkeet perushaavanhoitoon, sekä hieman vaativampaan haavahoitoon. Haavanhoitoon kuuluvat puhdistustuotteet, erilaiset haavan kosteustasapainon säilyttävät sidetaitokset, laastarit ja haavateipit.

Hyvin hoidettu haava paranee nopeasti eikä aiheuta jatkotulehduksia. Arvioi hoitotoimenpiteiden valitsemiseksi ensin haavan koko ja syvyys. Ensiapuna on yleensä aina haavan peittäminen mieluimmin puhtaalla kuivalla siteellä. Mitä runsaammin haavasta vuotaa verta, sitä enemmän on syytä käyttää sidetarvikkeita. Runsaasti vuotava haava voidaan sitoa niin, että vuotokohtaan tulee kevyt puristus. Runsaan verenvuodon takia ota aina yhteyttä yleiseen hätänumeroon 112 ja pyydä toimintaohjeita.

Jos haava ei ulotu ihonalaista rasvakudosta pidemmälle, useimmat vartalon ja raajojen pienemmät kuin 2 cm:n mittaiset haavat voidaan hoitaa kotikonstein. Haava-alue on hyvä puhdistaa, mieluimmin pelkästään juoksevassa vedessä. Samalla kevyesti poistetaan haavaan joutuneet vierasesineet, esimerkiksi hiekka ja lasinsirut. Haavan reunat pyritään saamaan hyvin yhteen laastarilla tai perhosteipillä. Näiden lisäksi haavan päälle voidaan laittaa puhdas kuiva side.


Harsot- ja kuitutaitokset

Harso- ja kuitutaitokset ovat tehokas vaihtoehto perinteiselle puuvillaharsolle

Idealsiteet, tukisiteet ja sideharsorullat

Tukisiteet antavat tarvittavaa tukea rasitusoireissa ja nivelkivuissa, vähentäen lihaksiin ja niveliin kohdistuvaa rasitusta

Haavatyynyt, haavaverkot ja haavakalvot

Haavakalvot, haavatyynyt ja haavaverkot suojaavat haavaa lialta, bakteereilta ja muulta ulkopuoliselta materiaalilta ehkäisten tulehdusten syntymistä

Salvequick, Pharmadoct ja Cederroth ja muut laastarit

Hengittävät ja joustavat kangaslaastarit sekä vedenpitävät ja bakteereilta suojaavat laastarit sopivat kaikkiin tarpeisiin, pienille ja vähän erittäville haavoille

Ihoteipit ja kinesioteipit

Ihoteipit ja kinesioteipit ovat tehokkaita kiinnitysteippejä silloin, kun haavasidos ei ole itsekiinnittyvä.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 60 / 136 tuloksesta

Tensolastic tukisidos 8cmx5m 10 kpl

43,80 / paketti(a)

Tensolastic tukisidos 6cmx5m 10 kpl

29,88 / paketti(a)

Haavatyyny Melolin 50cm x 7m rulla

151,01 / laatikkoa

Haavatyyny Melolin 20x30cm 25kpl

68,63 / pakkausta

Melolin haavatyyny 10x10cm 150kpl

66,92 / pakkausta

Cuticell Contact 10x18cm 5kpl

82,13 / paketti(a)
1 - 60 / 136 tuloksesta

Powered by Powered by